lauantai 8. elokuuta 2015

Vääksyn viemää





Viimeinen lomaviikko. Pitäiskö tehdä muutakin kuin viedä 300 tavaraa kirpputorille? Joo. Koska Vilja suositteli Hollolan Fasettia ja Anna Vanhan Vääksyn kanavanrantaa ja sisustusputiikkeja, ei tarvinnut suunnitella reissua itse. Kiitos naiset! Fasetista on räpsy Instagramissa, ja nämä kuvat ovat Vääksystä. Juuri sopiva päiväreissun kohde täältä pääkaupungista käsin, kun ajomatkaa on moottoritietä pitkin reilu tunti suuntaansa. Olipa kiva torstai. Kanavan ympäristö oli kauniin vihreää, ja nouseva silta missä vain on aina yhtä jännittävä juttu. Lapsesta asti olen niitä ihaillut, eikä tarvinnut pettyä nytkään. Ruoka oli hyvää ja palvelu kaikkialla ystävällistä.













Ranskalaisen Kyläkaupan öljypullot houkuttelivat, mutta tyydyin mansikka-päärynämehuun.




Sisustus- ja lifestylekauppoja Vääksyssä on pieneksi paikaksi todellakin riittämiin, ja niiden tyyli vaihtelee selvästi vallalla olevasta maalaisromantiikasta tyylikkääseen tanskalaiseen. Alla olevat kuvat otin kauniista Zoom Designista. Kylläpä vääksyläisiä hemmotellaan! :)








Ostimme Zoomista keittiöön maton, ja sain myös pussin uudelle puhelimelle.






Vanhan Vääksyn muihin ostosmahdollisuuksiin voi tutustua täällä. Samalta sivulta pääsee linkkien kautta lukemaan paikasta muutenkin. Iloista ja aurinkoista viikonloppua! Viimeinen lauantai mulle ennen töiden alkua, mutta hyvin joutaa jo takaisin sorvin ääreen. :)



4 kommenttia:

  1. Siinäpä on mun näköistä syötävää :) Ihkun maton ostit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisit varmasti tykännyt. Mun hampparista vain pois pekoni ja vuohenjuusto ja sua varten sipulit kehiin. ;) Mut oli ihana salaatti niiden ainaisten ranujen tilalta. Nam.

      Hei, meinasin kirjoittaa postaukseenkin, että nyt vapautui pieni House Doctor -matto Johannalle. Eihän nyt kahta samaa kuosia olevaa tartte olla. :)

      Poista
  2. Onpas kivan näköisiä paikkoja! Meni heti mun listalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa ehdottomasti tehdä Vääksyyn kesäreissu. :) Olin tosi iloinen, että sain tämän vinkin.

      Poista

Kiva saada postia. :)