torstai 9. lokakuuta 2014

Valoa








Mielen pohjalla on pyörinyt, että jotain kivaa unohtui mainita koskien taannoista Design Weekin Lähimuoto-näyttelyä. Kuvat tulivat vastaan, joten laitetaas ne nyt tänne teitäkin ilahduttamaan. Ihailin näitä kahta valaisinta. Yllä Nikarin JRV1, suunnittelija Jenni Roininen. 10 cm halkaisijaltaan oleva puupallo, jonka pohjassa on led-valo. Alla taas VAJA Finlandin Välke, suunnittelijat Fred Owren ja Jenna Tommila. Mummon porsliinia hurmaavassa muodossa. Tuo musta kuvio viehättää mua suuresti.




Nyt olisi ajankohtaista löytää valaisin pimeään olohuoneeseeni. Onneksi kuitenkin selviän puutarhavaloketjullani tämän talven, jos unelmayksilö ei tule vastaan. Kiire ei ole. 

Haluaisin tehdä aikaa kestäviä valintoja niissä ostoksissa, jotka eivät ole superkiireellisiä. Harmittaa, että tuli ostettua hädässä, kylmän sään yllätettyä, edullinen villasekoitetakki, joka nukkaantui rumaksi kahdessa viikossa. Mietin vakavissani reklamaatiota. Tänään ostin tilalle laatutakin, jonka toivoisin palvelevan useamman vuoden loppusyksyt ja alkukeväät. Mieluiten kymmenen vuotta, kuten tuli viime talvena täyteen tikkivuoriselle Peak Performancen villakangastakilleni. Edelleen se on huippu pakkasella. Tällaisia lisää.

Viikonlopuksi on suunnitteilla rentoutusta monessa muodossa. Pitääpä ottaa kamera mukaan. Jos jaksaa.

Iloa viikonloppuunne!
 

6 kommenttia:

  1. Onpas kivoja, uuden näköisiä, valaisimia. Ei oo muualla tullut vastaan.

    Peukku kestävyydelle. Me nähään kyllä glögiä ryystää sen valoketjunkin kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se toiminta hämärässäkin onnistuu. :D

      Poista
  2. Hauskan näköisiä! Mua jäi epäilyttämään vain se, minkä verran tuollainen puupallo antaa sitten valoa. :)

    Hitsit näitä teidän Vichy-mainoksia. Mä sain lehden mukana näytteen siitä seerumista, jouduin ostamaan sen takia BB-voidetta ja nyt mietin, että milloinkohan mulla ois varaa tuhlata siihen seerumiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, semmoinen tunnelmavalo tuo pallo varmaan onkin, tai sit pitää olla just sen alla neulomassa tai lukemassa. :)

      Hahaa, noin ne kenkun houkuttelevat mainokset juuri toimivat, Heidiseni. :D

      Poista
  3. Tuo musta-valkoinen valaisin on tosi kaunis, kelpais mullekin, tai kelpaishan nuo molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotenkin tulee mökkifiilis tuosta valkeasta, ja sinnepä passaisivat kyllä nuo toisetkin. Vaan ei ole mökkiä.

      Poista

Kiva saada postia. :)