keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Nurkan takana blogataan


Sain ihanaiselta Lauralta Sateenkaaria ja serpentiiniä -blogista haasteen, jonka on taannoin laittanut liikkeelle KOTILA-blogin Riikka. Homma menee näin:

UUSI KUVAKULMA -haaste:

Ota valokuva tai useampikin kodistasi, tai muusta blogisi aihepiiriin liittyvästä, tällä kertaa jostakin sellaisesta kuvakulmasta tai yksityiskohdasta, jota blogissasi ei ole ennen nähty. Kiitä sitä bloggaria, jolta olet haasteen saanut ja käy laittamassa linkki postaukseesi myös KOTILA-blogiin. Laita haaste eteenpäin viidelle bloggarille. Have fun!
 
Tässäpä pimeitä iltaotoksia mun armaasta röhnötysnurkastani. Tällä olohuoneen divaanilla istuskelen kirja, lehti, tietokone, helmineula tai kaukosäädin sylissä käytännössä joka päivä. Nykyään eniten koneen kanssa, myönnän. Keittiön puolella on samanmoinen sohva, mutta ikkunasta vetää, joten siellä tulee loikoiltua vain kesäisin. Paitsi jos on lämpöistä seuraa. Kuten esimerkiksi teetä. ;) Keittiöön piti kuitenkin ehdottomasti saada sohva. Se oli haave, jonka halusin uudessa kodissa aikanaan toteuttaa. 






Kattovalaisimen kristallit heittelevät heijastuksiaan ympäriinsä. Jos satuit ihmettelemään sotkua seinällä. 






Tolomeo-valaisin tuo iloa ja kovasti kaivattua valoa lukunurkkaan. Harkitsin ostosta kauan, enkä ole katunut. Kaunis, ilmava, ja yltää sinne, minne tarvitaan. Johdon ympärille kiedoin tähtihuivin, kun sattui yhtenä kauniina päivänä tuntumaan siltä.

Jos taapero- ja koulukuvausta ei lasketa, olin ekaa kertaa elämässäni valokuvaajalla viime vuonna. Siitä riemastuneena päätin, että nyt niitä kuvia sitten katsellaankin. Vaikka väkisin. ;) Vielä ei oo hermo mennyt. Osaan näemmä yllättävän hyvin ignoorata itseni. :D




Lienen maininnut, että hieman on vielä kesken tämän mun kodin laittaminen. Huomaa lista, joka peittää puretun seinän jättämän aukon lattiassa. ;) 

Haa, pääsen haastamaan. Mutta kenet? Inspiroiva haaste lienee kiertänyt jo aikas laajalti. Mutta heitän tämän kuitenkin seuraaville lemppareilleni:



Mä lähden tästä syyslomailemaan ja paijaamaan koiranpentua. Oon varmaan lauantaihin mennessä niin yök-rakastunut pienoiseen, että joudutte katsomaan kuvan jos toisenkin Myystä. Anteeksi jo näin etukäteen.

7 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallista! Heh, huomaan moneen blogiin kommentoivani tätä samaa; niin tunnelmallista. ;) Mutta kun monet kodit on nyt jotenkin niin kovin kutsuvan näköisiä, että tekisi mieli kutsua itsensä jokaiseen kylään. Mulla on selkeästi joku syyspesänrakennusvietti (miten tuommoinen sana pitäisi kirjoittaa?! :D) meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina! :) Tätähän tämä on varsinkin näin talvea kohti, että kodit muuttuvat käpertyjiä kutsuviksi pesiksi. Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeää. :) Anna vaan rohkeasti pesänrakennusvietillesi siivet.

      Poista
  2. Tässä vielä polku tuohon Kotilan Riikan alkuperäiseen haastepostaukseen: http://kotilablogi.blogspot.fi/2013/08/haaste-uusi-kuvakulma.html?showComment=1381905911608

    VastaaPoista
  3. Hei jee! Kiva, kun otit haasteen vastaan :)
    Hauskaa nähdä sun kotia enemmän ja kiinnostavaa etenkin jos kerrotaan vielä miten siellä eletään. Lempipaikoista :)
    Sulla näyttää just siltä, että syksyn pimeinä iltoina voi ottaa lasin punaviiniä, torkkupeiton ja kirjan tuohon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä haaste, varsinkin, kun en ole vielä näyttänyt läheskään joka kulmaa. :) Juu, torkkupeitto unohtui listalta. Sehän on talvella aina sylissä. Ja kerran jos toisenkin on saattanut muun puuhan ohessa se viinilasikin kuvioissa pyöriä... ;)

      Poista
  4. Kiva kun jätit mulle linkin, niin löysin tänne :) Hienot noi taulut sinusta! Jäin lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Riikka! :)
      Kiitos. Nuo kuvat on isketty Ikean Bestå-hyllyn lasiovien alle. Etteivät niin virallisesti tuntuisi tauluilta.

      Poista

Kiva saada postia. :)