lauantai 17. elokuuta 2013

Elon juhlaa ja elojuhlat


Ensimmäisestä viikosta sorvilla selvitty. Sen kunniaksi tuli eilen kilisteltyä sekä kollegoiden, Sveitsistä lennähtäneen kaverin että Seinäjoelta tänne häihin ajelleen ystävän seurassa. Kamalasti oli juteltavaa ihanien kanssa, ja vaikka oli lopulta iltapäivän terassilaivapiipahduksen jälkeen hyvinkin rauhallinen koti-ilta, tuli valvottua pikkutunneille kaiken maailman hirmu tärkeistä asioista jutellen. :)




Käpylän elojuhlat houkuttelivat mut ja yökylässä olevan kaverin heräämään tänään ihmisten ajoissa myöhäisestä iltakukkumisesta huolimatta. Harvoin sitä on heti ulos astuttuaan juhlakansan keskellä. Unenpöpperöisenä oli siinä sitten hyvä siristellä ja moikkailla vastaan tulevia tuttuja. ;) Pohjolankadun alkupää oli tänään neljään asti suljettuna moottoriliikenteeltä, ja kirpparisuoraa oli puoli kilometriä, lähes itse festarialueelle, Lippakiskan viereiseen puistoon saakka. Jee! Epävakainen sää oli saanut osan myyjistä jäämään kotiin, mutta meille riitti kyllä katseltavaa.




Paras paikka myyntipöydälle! Hieno idea! :)




mary a. jalavan musta-kultaset Kolibri-sukkikset houkuttelivat, mutta koko oli väärä.





Ostin hakaneula-helmikorun ranteeseen ja ylemmän kuvan vanhan piirakkavuoan kuparimaalia odottelemaan. Niin, ja I love Käpylä -pinssin! :D Rakkauskassi on Tigerista.






Kassista saisi näköjään vaikka tyynynpäällisen, hih. Sää muuttui sateiseksi, ja piti jo lähteä väkertämään kaverin tukkaa häitä varten. Tässä vaiheessa päivää oli lavalla päästy vasta lastenmusiikkiin. Katsotaan, tuleeko illalla käveltyä vielä lippakiskan nurkille kuuntelemaan bändejä. Kiitos jälleen Käpylän kulttuuriyhdistykselle hienon tapahtumapäivän järkkäämisestä. Tykkään! :)

Jos nyt illan rentoutuisi teekuppi kädessä. Tai jos ekana päiväunet, sitten se tee, ja sään mukaan ehkä vielä pieni kävely naapurin kanssa, joku bändi puistossa ja ehkäehkäehkä vielä keskustaan katsomaan Vicky Cristina Barcelonaa ulkoilmanäytökseen Kansalaistorille. Jos ei sada. Niin, mutta siis eka nyt ne päikkärit. ;)





2 kommenttia:

Kiva saada postia. :)