tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lippakiskalla


Käpylän kesään kuuluu olennaisesti Pohjolanaukiolla sijaitseva Käpylän kiska. Muutama vuosi sitten vanhalla lippakioskilla alkoi pitää kahvilaa hauska kaksikko. Näiden miesten meno on virnistelyttävän letkeää ja palvelu hyvää. Rento musiikki soi, joskus myös livenä tai dj-vetoisesti. Sisustus on menneiltä vuosikymmeniltä keräiltyä. Kiskan takana levittäytyvään puistoon saa mukaansa peiton makoilua varten. Pöytiäkin on muutama, ja riippumattoon ehtii nopein. :) Ei paremmasta väliä, sanoo mieli puiden alla loikoillessa.
Huomaa korituoli katolla. ;)


Vaikka ohi kulkiessani on harvoin mitään jätskiä kummempaa syötävää jäljellä, kioskilla on kyllä päivittäin myynnissä jonkinlaisia leivonnaisia. Myös yhteistyöstä läheisen MasterChef -ravintola Social Foodin kanssa on supistu. Erikoiskahvit ovat herkullisia, ja kahvikupit totta kai eri paria. Kerran kuulin erään asiakkaan valittelevan, että olisi ottanut kahvin mukaansa, mutta pahvikuppeja ei ole. Siihenpä vastasi reipas kioskinpitäjä, että otat siitä nyt vain mukaasi. Palauta kuppi, jos kuljet ohi ja satut muistamaan. :D Suosittelen lämpimästi piipahdusta nurtsilla. Kioskilla on kerran kuussa kirpputori, ja muutakin oheisohjelmaa on harva se viikko. Sunnuntaipyöräilykohteena tämä on lyömätön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva saada postia. :)