perjantai 10. toukokuuta 2013

Pyhäpäivän iloja


Helatorstain kunniaksi kävimme tyttöjen kanssa eilen pikku ekskursiolla Vantaan Ikeassa. Kun 2011 remppasin ostamaani, pommikuntoista asuntoa ja suunnittelin sinne Ikea-keittiön, tuli käytyä kyseisessä tavaratalossa hyvin usein. Niin tuskaisen tiheään, etten viime aikoina ole jaksanut vierailla siellä kuin aina uuden kuvaston ilmestyessä tsekkaamassa uutuudet.

Vaikka jälleen kerran taivastelimme kertakäyttökulttuurin helmen, lastulevyn, halpaa hintaa ja ajatusta sen jätteeksi päätyvästä määrästä, teimme kausituotteista hauskoja löytöjä. Ostimme pois kulutettavaa tavaraa, kuten hauskoja lautasliinoja ja paperiastioita kesän piknikeille ja pihajuhliin. Jokainen sai myös orkidean. Veikkaus käy kiivaana - kuka saattaa omansa ensimmäisenä kompostiin? ;) Osoittaisin aika suorilta itseäni, jonka residenssissä on kesäisin todella kuuma. Toki yritän parhaani, kaunis kukkaseni.

Mulla on yksi tällainen kahden oven kaappi, jossa on oman pärstän kuvia lasin alla. Kylläpä olisi huikea tuollainen oikein reilunkokoinen versio. Kuvituksena sitten ehkä jotain muuta kuin oma naama. ;) 20 cm:n syvyys on ideaali suurimmalle osalle mun kirjoista. Tykkään pitää kirjat piilossa pölyltä ja useimmat katseiltakin. Riittää, kun tietää, missä ne ovat. 
Käyn aina toteamassa saman asian tästä upeasta "blogimatosta". Liian luonnonvalkoinen. Mun silmään jopa beige. Rakastan kylmää valkeaa liikaa ostaakseni tuon, vaikka se näyttää kuvissa aivan uskomattomalta.
Sama juttu tämän tyynyn kanssa. En kyennyt taaskaan sitä ostamaan, vaikka jo kärryssä oli. No, onneksi on kuvat, joista ihailla.
Lueskelin tästä uudesta Esbjörn-tuolista iki-ihanasta Kesällä kerran -blogista, ja pitihän se käydä koeistumassa. Hyvältä tuntui.
Bussissa kotimatkalla oli vallan sini-keltaista.
Onneksi mukana oli kuitenkin myös se uusi musta - kiiltävä musta. ;)

Reissun jälkeen menimme kaverille ja laitoimme illalliseksi poroa. Mikäpä porossa silmänkin ruokana, mutta keskityin kamerani kanssa enemmän päivän vihreään, eli parsoihin, joita söimme alkupalaksi. Ei mitään lautaskuvia, vaan raakaa tavaraa. Se on vihreydessään vain niin häikäisevän kaunista. Katsokaa itse. :) Ikuistin myös muutaman kauniin yksityiskohdan kaverini kodista. Oli hyvin onnellinen päivä. Koko Helsingin-perhe oli illalla koolla. Syrän.












Kaunis päivä. Kiitos murut.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva saada postia. :)